a:

Yhdysvallat alkoi historiansa velkaantua, mikä johtui ranskalaisista ja hollantilaisista yli 70 miljoonalla dollarilla vallankumouksellisen sodan päättymisen jälkeen vuonna 1783. Ensimmäinen todellinen julkisen talouden alijäämä liittovaltion kirjanpidossa ei ollut käytössä vasta vuosikymmenen loppuun asti. Syyskuussa 1789 Alexander Hamilton, valtiovarainministeri, neuvotteli ehtojen kanssa New Yorkin keskuspankin ja Pohjois-Amerikan keskuspankin kanssa lainatakseen 19, 608 dollaria. 81 U.S.-budjetin puutteiden korjaamiseksi.

Hamilton oli vahva kannattaja suuresta, voimakkaasta liittohallituksesta toisin kuin hänen kilpailijansa Thomas Jefferson. Hän uskoi, että budjettialijäämien käytöllä voitaisiin auttaa nuorta maata luomaan itsensä ja pyrkinyt aktiivisesti antamaan valtion tuloverotusta tullietuuksilla. Hamiltonin suunnitelma perustui Englannin keskuspankin liikkeelle laskemiin joukkovelkakirjoihin sen perustamisen jälkeen vuonna 1694, jolloin Britannialla oli mahdollisuus rahoittaa ranskaa ristiriitoissaan. Yhdysvaltain hallitus tunsi valtuutetun lainata tästä asiasta eteenpäin ja 1812 sodan jälkeen julkisen velan kokonaismäärä ylitti 115 miljoonaa dollaria.

Andrew Jackson, Yhdysvaltain seitsemäs presidentti, katsoi, että alijäämät olivat moraaliton ja velkaantuneisuus heikensi kansaa. Vuoteen 1835, alle kuusi vuotta toimiston vastaanottamisen jälkeen, Jackson maksoi koko kansal- lisen velan supistamalla valtion menoja ja myymällä liittovaltion maita.

Ennen vuotta 1930 lähes kaikki Yhdysvaltain hallituksen budjettialijäämät olivat sodan seurauksena. Sisällissota loi valtavia vaihtotaseen alijäämiä, jotka jättivät kansakunnan yli 2 dollaria. 5 miljardia 1865 jälkeen. Velkojen luonne muuttui Suuren masennuksen ja keynesialaisen taloustieteen nousun jälkeen.

Se, missä määrin brittiläinen taloustieteilijä John Maynard Keynes vaikutti julkisten menojen lisääntymiseen 1900-luvulla, ei tuskin voi olla liioiteltua. Vaikka sekä Hooverin että Rooseveltin viranomaiset laajensivat julkisia töitä koskevia hankkeita ja kokeilivat julkisen talouden alijäämää Ison-Britannian talousnäkymien edessä, Keynes antoi makrotaloudelliset perustelut suurien budjettialijäärien toteuttamiselle, jotta voitaisiin edistää aggregoitua kysyntää ja torjua taantumia.

USA: lla oli vakavia budjettialijäämiä suuressa masennuksessa ja toisen maailmansodan aikana. 1940-luvulla sotatarvikkeiden kulutus aiheutti suurimman vajeen prosenttiosuutena bruttokansantuotteesta eli BKT: stä Yhdysvaltojen historiassa. Kiihtyneempi menopolitiikka toteutettiin 1950-luvulla ja sitä jatkettiin enemmän tai vähemmän jatkettuaan Vietnamin sodan ja Lyndon Johnsonin suuren yhteiskunnan alkuun saakka.

Vuodesta 1970 lähtien liittovaltion hallitus on alentanut tilivuottaan vain neljän vuoden ajan vuosina 1998-2001. Näiden kumulatiivisten budjettivajeiden vaikutuksesta keskustellaan poliittisten analyytikkojen ja taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta niiden alkuperä on paljon kiistanalainen.Alexander Hamiltonin ajasta alkaen Yhdysvaltojen hallitus on kääntynyt alijäämämenoiksi keinona rahoittaa sotia, kasvattaa liittovaltion vaikutusvaltaa ja tarjota julkisia palveluja ilman, että se joutuisi nostamaan veroja tai leikkaamaan nykyisiä ohjelmia.