a:

Erikoistuminen ja vertaileva etu kuvaavat maatalouden taloudellisia etuja kaupankäynnistä keskenään. Vertaileva etu on kansainvälisen kaupan teorian tärkein käsite, ja sen löytäminen edusti taloudellista kehitystä. Erikoistuminen voi tapahtua suhteellisen edun ulkopuolella. Vertailevat edut voivat syntyä ilman erikoistumista, mutta yhdistettynä ne luovat voimakkaan kannustimen maille, joilla tavarat vaihdetaan.

Erikoistuminen ja kansainvälinen kauppa

Kun taloustieteilijät viittaavat erikoistumiseen, he tarkoittavat tuottavan taidon lisääntymistä, joka saavutetaan kohdennetusta toistosta tuotannon tai palvelun tuottamisessa. Maa on erikoistunut, kun sen kansalaiset tai yritykset keskittävät työvoimansa suhteellisen rajoitetulle tavararyhmälle. Historiallisesti erikoistuminen syntyi erilaisten kulttuuristen mieltymysten ja luonnonvarojen vuoksi; esimerkiksi Ranskassa erikoistunut viinin ja juuston valmistukseen.

Adam Smith oli ensimmäinen taloustieteilijä, joka laajensi järjestelmällisesti erikoistumisen edut erillisiin valtioihin. Kirjassaan "Kansanrikkauden ja luonteen tutkiminen" Smith väitti, että maat pitäisi erikoistua niihin tavaroihin, joita he voivat tuottaa tehokkaimmin ja sitten kaupankäynnillä niille tavaroille, joita he eivät myöskään pysty tuottamaan.

Vertaileva etu, mahdollisuudet ja David Ricardo

Smith vain kuvasi erikoistumista ja kansainvälistä kauppaa, koska ne liittyivät absoluuttisiin etuihin; Englanti voi tuottaa enemmän tekstiilejä työtyöhön ja Espanja voi tuottaa enemmän viiniä työhön, joten Englannin pitäisi viedä tekstiilejä ja tuoda viiniä. Vasta kun David Ricardo sai 19. vuosisadan alkupuolella suhteellisen edun käsitteen, että kansainvälisen kaupan todelliset edut löydettiin.

Ricardo, joka lainasi Robert Torrensin vuonna 1815 kirjoittamasta esseestä, selitti, miten kansat voisivat hyötyä kaupankäynnistä, vaikka jompikumpi heistä olisi ehdottomasti hyötynyt tuottaessaan kaikkea. Toisin sanoen, jos Yhdysvallat olisi tuottavampi kaikin keinoin kuin Kiinassa, niin Yhdysvaltojen olisi edelleen syytä käydä kauppaa kiinalaisten kanssa. Syy tähän on tilaisuuskustannukset.

Lisäksi Ricardo väitti, että maan ei pitäisi erikoistua sellaisiin tavaroihin, joita se voi tuottaa korkeammalla kokonaistasolla, vaan niissä tavaroissa, joita se voi tuottaa alhaisemmilla mahdollisuuksilla.

Harkitse hypoteettista tilannetta, jossa U.S. voi tuottaa 100 televisiota tai 50 autoa. Kiina voi tuottaa 50 televisiota tai 10 autoa. U.S. on parempaa tuottaa sekä absoluuttisesti, että Kiina on parempi tuottamaan televisioita, koska sen on vain luovuttava yhdestä viidennestä autoista tekemään yksi televisio; U.S. joutuu luopumaan puolet auton televisiosta. Sitä vastoin U.S: n on vain kaupattava kahta televisiota auton valmistamiseen, kun taas Kiinan on luovuttava viidestä televisiosta auton tekemiseen.

Tässä esimerkissä korostetaan, miksi kahden yksikön, myös koko maata, on lähes aina taloudellista kannustusta harjoittaa kauppaa. Tämä on erityisen tärkeää vähemmän kehittyneille maille, jotka eivät ole suljettu pois kansainvälisiltä markkinoilta, koska niillä ei ole varakkaiden kansojen teknologiaa ja pääomainfrastruktuuria.