a:

Vaikka liittovaltion alijäämät näyttävät kasvavan luopuessa ja liittovaltuuston pääoman velkojen kokonaismäärä on noussut tähtitieteellisiin mittasuhteisiin, on olemassa käytännöllisiä, oikeudellisia, teoreettisia ja poliittisia rajoituksia siitä, kuinka pitkälle punaisen hallituksen tase voi toimia, vaikka nämä rajat eivät ole niin alhaiset kuin monet haluaisivat.

Liittovaltion alijäämä syntyy, kun hallituksen toteuttamat kokonaistulot ylittyvät sen menojen kokonaismäärän verran. Vuodesta 1970 vuoteen 2014 Yhdysvaltojen julkisen talouden alijäämät olivat liittovaltion tasolla kaikissa neljässä vuodessa. Lainaamaan varoja tulojen ja menojen eron kattamiseksi Treasurilla on oltava lupa Kongressilta. Valtuutus on laillisesti rajoitettu lakisääteisellä velka-arvolla, joka on keinotekoisesti määritelty lainanottokynnys, jonka ylitse hallitus ei ole oikeutettu lainaksi. Käytännössä velkaraja ei ole kuitenkaan koskaan osoittautunut tehokkaaksi keinoksi rajoittaa lainaa. Vuosina 1960 - 2014 velkajäämää korotettiin tai määritettiin uudelleen 78 kertaa, jotta alijäämämenot kasvaisivat.

Käytännöllisenä kysymyksenä Yhdysvaltojen hallitus ei voi rahoittaa sen alijäämää houkuttelemalla lainanottajia. Vain täysin liittovaltion hallituksen luottamuksen ja luoton takia U.S: n joukkovelkakirjalainat ja valtion velkasitoumukset (teleasiat) hankitaan yksityishenkilöiltä, ​​yrityksiltä ja muilta hallituksilta, jotka kaikki suostuvat antamaan rahaa hallitukselle. Keskuspankki ostaa myös joukkovelkakirjalainoja osana rahapoliittisia menettelytapojaan. Pitäisikö hallitus koskaan loppua vapaaehtoisista lainanottajista, on hyvin todellista merkitystä, että alijäämät olisivat rajalliset ja oletusarvoista olisi tullut mahdollisuus.

Julkisen talouden alijäämät ovat suurelta osin kielteisiä. Vaikka keynesiläisen koulun makrotaloudelliset ehdotukset väittävät, että alijäämät ovat joskus tarpeellisia aggregoitavan kysynnän edistämiseksi sen jälkeen, kun rahapolitiikka on osoittautunut tehottomaksi, muut taloustieteilijät väittävät, että julkisen talouden alijäämät vetävät yksityistä lainaa ja vääristävät markkinoita. Toiset taas ehdottavat, että rahan lainanotto vaatii tulevaisuudessa korkeampia veroja, mikä epäoikeudenmukaisesti rangaistaan ​​tulevien sukupolvien veronmaksajien palvelemiseksi nykyisten edunsaajien (tai heidän äänensä hankkimisesta). Jos se tulee poliittisesti kannattamattomaksi suurempien alijäämien hoitamiseksi, on järkevää, että demokraattinen prosessi saattaa vahvistaa rahamäärää nykyisiin alijäämiin.

Julkisen velan kokonaismäärällä on todellista ja negatiivista pitkän aikavälin seurauksia. Jos velkojen korkomaksut ovat koskaan tullut kestämättöminä tavanomaisten vero- ja lainanotto- tulojen kautta, hallitus joutuu kohtaamaan kolme vaihtoehtoa: leikkaamaan menoja ja myymään omaisuutta maksujen suorittamiseen; tulosta rahaa kattamaan menetykset; tai lainan velvoitteiden laiminlyönti.Rahan tarjonnan liian aggressiivinen laajentuminen voisi johtaa korkeaan inflaatioasteeseen, tehokkaasti (vaikkakin epätäsmällisesti) rajoittamalla toisen strategian käyttöä.

Korkeammat korot saattavat myös rajoittaa valtion lainanottoa. Valtiokonttoreilla velkakirjan rahoittamiseen tarkoitetut arvopaperit sisältävät ennalta määrätyt korot. Kun korot nousevat, myös lainan kokonaiskustannukset nousevat. Yksi Fedin alhaisen korkopolitiikan eduista on se, että hallitus jatkaa velkansa rahoittamista entisestään.